Päivä Pietarissa

Jos haluaa vain pistäytyä Pietarissa, yksi vaihtoehto on laiva. St Peterline vie kuorman pari kertaa viikossa Helsingistä Pietariin ja takaisin. Hyvä puoli on, että ei tarvitse viisumia. Miinuspuolelta pitää mainita, ettei kahdeksan tuntia maissa riitä mihinkään. Mutta aina voi yrittää!

Saavuin hyvissä ajoin Helsingin suurimmalle rakennustyömaalle-Länsiterminaaliin. Autoparkissa oli runsaasti tilaa. Maksuautomaattien logiikkaa ei oltu suunniteltu insinööreille. Vaihtamalla kolme kertaa automaattia ja kokeilemalla kaikkia painikkeita, lippu kuitenkin saatiin tulostettua.

Lokki Joonatan ihmettelee, miksei ihmiset lennä, miksi ne matkustaa laivalla?

Terminaalissa näkyi vain Tallinkin tsekkaustiskejä. Pietarilinjan portilla seisoneelta gorillalta kävin kysymässä, että missa v..tussa täällä on tsekkaus. Kaverin laajasta, kaksi englannin kielen sanaa käsittävästä sanavarastosta valikoitui vastaukseksi: "daunstöös". Ja tosiaan, alakerrasta se löytyi, heti vessojen takaa. Liput mukana takaisin gorillalle. Lippujen esittelyyn ja kevyeen venäjänkieliseen rupatteluun vastaukseksi tuli se toinen englanninkielinen sana: "dee", mitä tehostettiin suoraviivaisella osoituksella kohti d-porttia.


Laivassa oltiin. Laiva oli aivan riittävän siisti siihen tarkoitukseen, johon sitä käytettiin. B-hytti 6-kannella oli siisti. Sänky oli hyvä nukkua. Mitään ääniä ei kuulunut mistään. Laiva hiipi kohti Pietaria kuin sukkasillaan.

Venäjän kielellä pärjäsi laivalla hyvin. Aivan kaikki eivät osanneet englantia. Suomea ei juuri kukaan. Infoa, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä pitäisi tai ei saa tehdä, oli melko rajoitetusti tarjolla. Satunnaiselle matkailijalle tuli pari kysymystä mieleen, jos vain olisi ollut joku jolta kysyä.

Sama gorilla kuin portilla tuli laivaan tekemään turvatarkastusta. Se keräsi venäläisiltä omat viinat yöksi talteen. Pois kerättiin myös vedenkeittimet.

Matkustajisto koostui lähes kaikista kansallisuuksista. Kaikkein vähiten oli suomalaisia. Uusina tuttavuuksina, verrattuna aikaisempaan matkusteluun sain kuunnella jurttakieliä puhuvia, Mongolian suunnalta tulleita, matkaajia.

 Seuraavana aamuna klo 6:lta pääsi aamupalalle. Se oli runsas. Söin lämmintä grillikylkeä ja kananmunia karjalanpiirakoiden kera, tuoremehua ja neljä kuppia kahvia. Kahvin kanssa meni muutama lohi- ja makkaravoileipä sekä nisua. Puuroakin oli tarjolla. Pois lähtiessä löytyi mysliä.

Klo 9 jälkeen päästiin ulos laivasta. Passintarkastuksessa ollut naishenkilö vaikutti piiskaajalta. Yritin pitää naaman peruslukemilla ja olla tuijottamatta hänen rintojaan. Leimat tuli. Oltiin Venäjällä!

Pietari näytti samalta kuin viimeksi 25-vuotta sitten käydessäni. Katariinan palatsikin oli Nevan silloilta katsoen suurin piirtein samassa paikassa kuin muistin sen olevan. Leninin patsaita ja "slova trudu"-kehotuksia näkyi vähemmän. Shuttle-bussi jätti meidät Iisakin kirkolle. Sitä taivasteltiin hetki torimyyjien ja pulujen kanssa. Kirkon korinttilaiset pylväät ovat suomalaista punaista graniittia.

Iisakin kirkon pilaristoa

Näkymä Iisakin kirkolle

Kello oli 10:00. Pitäisi kai ainakin Eremitaasissa käydä. Siispä siihen suuntaan. Rahaakin pitäisi vaihtaa. Rahanvaihtopisteitä ei näkynyt, mutta Aleksandrian aulassa vihersi "Sperbankkenin" automaatti. Eikä kyseessä ollut mikään spermapankki. Hetken luottokorttia louhittuaan kone printtasi  ulos 3000 ruplaa. Siis n. 40€.

Talvipalatsi, Eremitaasi

Klo 11:00 Eremitaasissa. Näyttää automaatio ehtineen tännekin. Pihalla on luottokortilla toimivat automaatit. Kun vielä toimisi. Saan kuitin maksusta, mutten tikettiä. Lähden jonottaan info-tiskille, josta selittelyn ja odottelun jälkeen saan lipun. Paikalla on täysi häslinki heti aamusta. Erilaisia retkikuntia eri maista tungeksii aulassa. Tiedän, että täällä käy miljoonia ihmisiä joka vuosi. Varmaan tuhat on nytkin paikalla.

Kuvia Eremitaasin kultaisista saleista

Eremitaasissa on ainakin puolet kaikesta, mikä tässä maailmassa on pyhää ja arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Toiset puolet on muualla Pietarissa. Kaikki mitä mestarit ovat omin käsin tehneet itselleen, tsaarilleen ja Jumalalleen on täällä. Täällä tehtiin taidetta ja harrastettiin kulttuuria jo paljon ennen kuin  Amerikkaa edes löydettiin!

Siis oivallinen kohde terroristeille. Näyttelyyn mennään turvatarkastuksen läpi. Kaikkialla on kylttejä: älä syö mitään, älä juo mitään, älä koske mihinkään, älä kuvaa mitään. Japanilaisten kamerat räpsyy silti koko ajan. Minäkin otan pari turistikuvaa kullatuista saleista. Ilmeisesti kuvaussääntöä tulkitaan nykyisin suurpiirteisemmin. Mummo joka salin nurkassa istumassa ja vahtimassa, kuten ennenkin.

Eremitaasiin tutustumiseen  ei yksi ihmiselämä riitä. Minulla olisi retkipäivää jäljellä viisituntia, joten oikaisen muutaman kullatun salin jälkeen exitille.

Päätän käydä Stockmannilla. Se on Nevski Prospektin toisessa päässä. Nevski on lyhyt poikkikatu Pietarissa. Vain viisi kilometriä pitkä. Se on kuitenkin keskustan pääkatu. Kaikkialla on kaunista ja siistiä. Ihmiset on ystävällisiä. Ladat eivät enää tee ruuhkia. Enemmän näkyy ML-maastureita.

Valitsen metron. Valitsen väärän aseman. Sinisellä linjalla pitäisi vaihtaa. Tulen ulos kiellettyyn kulkusuuntaan, koska muita optioita ei tarjota. Hetken kuluttua löytyy vihreän linjan asema, jolla pääsee alas Nevskiä. Vaihdan pari polettia kulkuporttia varten. Liukuportaan painuvat syvyyteen. Pietarin metro kulkee jokien alla. Se on maailman syvin. Vihreä linja, mutta pitää vielä varmistaa, että lähtee oikeaan suuntaan. Vedän yhden pysäkin välin Majakowskille. Vaunu rytisee ja huojuu. Vauhtia varmaan sata. Aika kauan mennään, kunnes asema kuulutetaan. Jaahas tämä on samalla Moskovskij Voksal, eli Pietarin päärautatieasema. Metrolinjoja, junia kaikkiin maailman suuntiin. Hetken kestää, että keksin mistä pääsee takaisin maanpinnalle. Liukuportaat nousevat ylös kohti taivaita, varmaan minuutteja. Missäs helvetissä nyt ollaan?!

Navigoin itseni takaisin Nevskille. Samalla löytyy Stockmannikin. Se on mukavasti naamioitu vanhaan rakennuskantaan nivoutuvaksi. Ajelen läpi kaikki viisi kerrosta. Tarjonta on samaa tyyppiä kuin Suomessa. Hinnatkin. En oikein keksi mitään  ostettavaa. Jotain asioidakseni käyn vessassa kusella.

Nevski Prospekt-katu. Jokaiselle jotakin. Edessä ruskea patsas, jonka päällä kyltti: "Suklaamuseo".

Päätän kävellä Nevskiä takaisin. Päivän kaupunkilomalla kannattaa valita lämmin ja aurinkoinen sää. Puolen tunnin kävelyn jälkeen Amiraliteetin kupolit kadun päässä näyttävät olevan yhtä kaukana kuin lähdettäessä. Pitää saada ainakin kaljat jostain.

Baareja löytyy. Poikkean yhteen. Kirkkauden jälkeen silmät ei heti totu baarin hämäryyteen. Perältä erottuu sentään baarimikko. Yks kalja, totean suomalaisittain, tosin kauniisti venäjäksi ääntäen. Pyyntö ei välittömästi aiheuta tarjoilijassa toivottua aktiviteettiä. Ehdin jo epäillä insinöörivenäläistä artikulointiani, kunnes tajuan että baaritiski jatkuu vasemmalle kymmenen metriä. Koko tiski vieri vieressä täynnä hanoja. Jokaisessa  erilaista kaljaa. Takaseinä kattoon saakka täynnä erilaisia kaljapulloja. Ymmärrän, mistä kenkä puristaa. Täällä myydään muutakin kuin lapinkultaa. Seuraa perinteinen keskustelu, tummaa vai vaaleaa ja ettekö te jumalauta voi vain suositella jotain. Lopulta päästään yhteisymmärrykseen, mistä iso tuoppi täytetään.

Tuoppi maksoi n. 3,5€. Nautiskelen sen hyvästä sisällöstä pari minuuttia. Sitten matka jatkuu. Poikkean ostoksille posliinikauppaan ja huiviliikkeeseen. Katukaupustelijalta ostan Putin-teepaidan. Iisakin kirkolla jää aikaa kahviin ja sandvitsiin. Klo 16:00 takaisin laivaan.