perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kylpyläloma Ruissalossa 2019



Ruissalon kylpylä sijaitsee meren äärellä, vehreiden tammimetsien keskellä. Hotellirakennus on valmistunut -71 ja kylpyläosuus -77.  Kiinteistöä on valmistumisensa jälkeen muutamamaan kertaan saneerattu ja laajennettu. Kylpylä kuuluu samaan Sunborn-ketjuun kuin Naantalin kylpyläkin.
Kylpylän piharakennus

Kylpylään pääsee myös veneellä
Valkoposkihanhet olivat  löytäneet myös Ruissalon kylpylän

Tutustuimme kylpylään 15. – 17.7. 


120 €:lla sai perustason majoituksen. Vain 20€ lisää ja merinäköala kuuluu samaan kauppaan. Sen otimme ilman muuta. Tyynyt olivat Ruissalossa jopa nukuttavia, toisin kuin Naantalissa. Lisäksi plus-merkinnän sai Ruissalon mari-karkit. Naantalissa oli vuoteella vain omareita.
Merinäköalaa koko rahan edestä

Viihtyisä hotellimajoitus

Hotellilta sai keittolounasta päivällä ja buffet-päivällistä illalla. Ehkä keiton tyyppinen kevyempi ateria olisi ollut monen matkaajan toivelistalla myös illalla. Suomalainenhan ei ymmärrä, että seisovasta pöydästä voi syödä myös vähän.


Oikeata kauppaa ei Ruissalossa ole. Lähin löytyy 7 kilometrin päästä Kanslerin tieltä. Sekin ehkä Suomen pienin K-market.


Kun Ruissalossa oltiin, tutustuttiin tietysti kasvitieteelliseen puutarhaan.
Kasvitieteellinen puutarha


Trooppisele osastolle pääsi huurruttamaan silmälasit pientä lisämaksua vastaan.



Kaikenlaista katseltavaa löytyi sekä hyötykasvi- että koristekasviosastolta


Muutama tutumpikin. Palava rakkaus

Kavereiden valorysä kiinnitti huomion


Nätinvärisiä aavikkokasveja
 Tutustuimme myös Turun tuomiokirkkoon




 Aamuyön tunteina tutustuin city-haukkojen elämään
 
Kanahaukan pesä Turun keskustan tuntumassa


 

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Kylpyläloma Naantalissa 2019





Heinäkuun alun viileät säät houkuttelivat monet lomalle kylpylään. Siellä veden lämpötila on aina vakio. Ei sada eikä tuule. No, tietysti sitä kuuluisaa luonnonrauhaa ei ole. Altaat ovat  suurimman osan ajasta täynnä. Saunaan pitää jonottaa. Mutta offinhajuiseen kesämökkeilyyn verrattuna ei ainakaan tarvitse pelätä, että karhu tulisi takaa päin ja kaappaisi marjastajan rakastavaan syleilyynsä. No, tietysti Muumipappaa on aina syytä varoa.

Seuraavaksi katsotaan, miltä maailma näyttää Naantalin kylpylän ullakolta.

Naantali Spa Loft-huone
Huone oli siisti ja sopivan pieni mutta kuitenkin tuplahintainen. Huonetta hallitsi leveä sänky. Runsaasta tyynyvalikoimasta sai hyvän tuen television katseluun. Nukkua niillä ei voinut. Kahvin ja teeveden keittomahdollisuus löytyi.  Huoneessa oli oma parveke, josta aukeni näkymä pihaan.

"Mitä hemmettiä! Missä se merinäköala on?"
 
Parvekkeeltahan näkyy vain autoja...

...Ei sentään, onhan se siellä, kun vain osaa katsoa

Naantali on kesäinen pikkukaupunki, jonka idyllistä leimaa korostaa vanhankaupungin puutalomiljöö.

Mannerheimintien puutalomiljöötä

Naantalin museo

Opasteet olivat selkeät

Erilaisia pikku butiikkeja oli paljon
Jukka Rintalan luomuksia



Muumit ovat tietysti katukuvassa hyvin edustettuna
Näkymä Kaivohuoneelle. Taustalla keskiaikainen luostarikirkko

Aamuöisin virkistäydyin tutkimalla Naantalin ympäristön kanahaukkametsiä. Kanahaukkoja ei liiemmälti näkynyt. Ilmeisesti ne eivät ole sopeutuneet samoille reviireille muumien kanssa.

Vapaat metsät Naantalissa olivat yleensä mäkisiä männiköitä
Paitsi muumeista Naantali tunnetaan tietysti Kultarannasta, presidenttien kesänviettopaikasta. Graniittilinnan rakennutti Alfred Kordelin -1916. Myös sen  puutarha on prameaa katseltavaa.

Puistoon pääsee määräajoin opastetuille kierroksille
 
Reissun ainoa lintukuva: pöytä, jolla selällään makaava kanahaukka. Taideteos vuodelta 2008. Tekijän ja teoksen nimi lipsahti meikäläiseltä ohi. Ehkä joku blogin lukuisista lukijoista osaa kertoa?


Näkymä graniittilinnalle. Muotopuutarhassa riitti toinen toistaan komeampia punaisia, sinisiä ja valkoisia istutuksia




Näkymä linnan edustalta yli lahden, vanhaan kaupunkiin. Ennen Ukko-Pekan sillan valmistumista kaikki liikenne Kultarantaan kulki tämän kautta. Myös Uudenkaupungin graniitti, josta linna valmistettu sekä hiekka, multa ja muut on tuotu vesitse tämän kautta.