torstai 23. heinäkuuta 2020

Seitsemisen kansallispuisto, kappale satakuntalaista erämaaluontoa kauneimmillaan


Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pirkanmaalla, noin 50 km Tampereen luoteispuolella.


Luonnosta kiinnostuneita riittää myös sateisella säällä

Opastuskeskus, luontoaiheinen näyttely ja ravintola. Saatavilla myös majoitusta
Pihan kelo oli hieman notkahtanut siitä kun viimeksi 30v sitten kävimme


Sinne pääsee mainiosti Kuru-Parkano –tieltä. Hyvää asfalttia riittää pitkin harjua opastuskeskukselta Koveron torpalle saakka. Jos halutaan Multiharjun parkkiin, pitää mennä pätkä soratietä. Mutta ei tänne tietenkään autoilemaan tulla, vaan vaeltamaan monipuolisilla polkureiteillä, jotka kulkevat harjulla ja läheisillä soilla.

Opastuskeskuksen näyttelyä


Seitsemisen historia on metsien käytön historiaa. Siellä on harrastettu erätaloutta ja siellä on ollut kruununmetsätorppia. Koveron torppa on kunnostettu 1930-luvun asuun. Siellä voi tutustua tuon ajan rakennuskantaan ja työtapoihin.

Lampaat päivähuiloolla Koveron torpalla

Koveron kruununtorppa

...ja lisää lampaita
 

Multiharjun aarnimetsä on yksi eteläisen Suomen vanhimmista metsäalueista. Ikimetsän hämärään pääsee tutustumaan kahden kilometrin pituisella luontopolulla.

Multiharjun aarnimetsää




Makkaratulilla Kirkaslammella




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti